3.1.2015

2 0 1 4

Vuosi 2014 on ollut yksi parhaista vuosista mun elämässä, vaikkei se välttämättä oo tänne blogiin varsinkaa nyt syksyn jälkeen oikeen välittynyt. Oon nauranut paljon, saanut uusia tosi tärkeitä ystäviä, pitänyt hauskaa ja ihan yksinkertasesti nauttinut elämästä.

Aattelin alottaa vuoden 2015 ilman ylimäärästä stressiä bloggaamisen ja postailun suhteen. Moni varmaan voi olla samaa mieltä, että pakosta postaaminen ei oo mitää kauheen kivaa puuhaa, joten postaustahti määräytyy ihan mun fiiliksen mukaan. Lupasin itselleni toissapäivänä kello 00.00, että haluun nauttia tästä vuodesta samalla tavalla kuin edellisestä ja olla mahdollisimman onnellinen. Toivottavasti tää positiivinen fiilis tulee välittymään tännekkin!
  2014 1

2014 alussa värjäsin mun hiukset ja sisustelin mun huonetta innolla. Käytiin Helsingissä shoppailemassa ja korkkaamassa uusi starbucks. Lähennyin parin ihmisen kanssa tosi paljon ja ostelin paljon (liikaa) vaatteita. :-D Kävin myös päiväristeylyllä Tallinnassa. Toukokuussa vietettiin viimeisiä hetkiä yläasteella ja yritettiin saada vikat kokeet alta pois ennen päättäreitä.

2014 2

Päättäreistä selvittiin parilla kyyneleellä ja kesä sai alkaa. 2014 kesä oli ehkä paras kesä ikinä, vaikken missään erityisesti matkustellut. Koko kesä täyttyi nimittäin ihanista hetkistä läheisimpien ihmisten kanssa. 13. kesäkuuta kuitenkin lähdettiin kohti Tukholmaa one directionin keikalle! Toi oli yks ikimuistosimmista hetkistä mun elämästä enkä vaihtais sitä keikkatunnelmaa mihinkään. Jonotettiin vaivaset kymmenen tuntia permannolle ja se oli sen arvosta. 
Kesällä käytiin rehellisesti puhuttaen melkein joka yö mäkissä ja ajeltiin keskellä yötä ympäri kaupunkia. :-D Grillattiin, syötiin jäätelöä, uitiin ja käytiin lintsillä; kaikkea ihanaa mitä kesään kuuluukin! Heinäkuussa mulla oli kesätöitä, mutta aamuherätykset palkittiin kuun lopussa saadulla summalla.

2014 3

Syksyllä alotin mun ensimmäisen vuoden lukiossa kauhistellen kirjojen hintoja. :-D Blogissa oli vähän hiljaisemman puoleista kaiken koulu & treenikiireiden takia. Käytiin tykkimäen päättäreissä katsomassa ilotulituksia ja softenginen keikalla. Selvisin ekasta koeviikosta yllättävän hyvillä tuloksilla ja syysloma vietettiin juhlien. Pidin myös monen monta sarjamaratoonia ja ehdin ottaa rennostikkin.


Hyvää vuotta 2015, täyttäkää nää 365 tyhjää sivua onnellisilla muistoilla

3 kommenttia:

Someikonit © koodikielella.blogspot.fi